|
2005-04-13 - 1:30 a.m. Hieno viikko on ollut! Sunnuntaina laiskottelin täysillä koko päivän: luin Hesaria ja join kahvia sängyssä, katselin elokuvia ja olin vaan. Eilen olin päivän SYL:ssa keskustelemassa kilpailukyvystä. Oli upeeta kerrankin rakentavasti päästä keskustelemaan tärkeistä asioista. Tuntuu välillä että komiikka vie niin paljon aikaa ettei ajatuksia ehdi uhrata millekään merkittäville asioille. Oli loistavaa kun nuoret ihmiset aatteen palolla pohtivat miten yhteiskunnasta tehdään parempi. Usko palaa. Prototyyppibroilerina suunnistin tietysti sen jälkeen Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin pikkuvappubileisiin. Bileet jossa broilereita (ja vähän vanhempia has-been-broilereita) (ja niitä tosi vanhoja kauan-sitten-has-been-broilereita jotka luulee että ne saa iskettyä nuorempia broilerityttöjä sillä että ovat joskus olleet tyyliin Teiniliiton pääsihteeri tai ministerin avustaja tai jotain. Very very sad.) kokoontuu kaikista merkittävistä puolueista ja kansalaisjärjestöistä juomaan ilmaista viinaa ja verkostoitumaan. Suomen poliittisen tulevaisuuden Crème de la Crème. Have no fear. You're in good hands. Me oltiin marraskuussa viikko Tukholmassa Nuorten pohjoismaisen neuvoston ja Pohjoismaisen neuvoston kokouksessa. Siellä ruvettiin kovasti Hetan ja Anttonin kanssa suunnittelemaan hallitusyhteistyötä. Maailman paras sinipunahallitus (Heta ja Antton on demareita. Kyllä, mulla on demarikavereita). Mä olen luonnollisesti pääministeri, ja Heta on ensimmäinen valtiovarainministeri ja varapääministeri. Hän on myös propaganda-, lehdistö- sekä sensuuriministeri, sillä on tärkeää varmistaa ettei lehdistö lähde kirjoittamaan meistä mitään pahaa. Antton on sosiaali-, terveys- ja perheministeri, koska on niin empaattinen ja muista välittävä. Siis ei ole, ja tämä on siitä sille kosto. Me innostuttiin, ja tehtiin kokonainen hallitusohjelma. Loistavia alueellistamispäätöksiäkin tehtiin, esim. päätimme hajasijoittaa sisäministeriön Taivalkoskelle ja nimittää sinne kansliapäälliköksi ja muiksi virkamiehiksi ihmisiä joista emme tykkää. Voimaan tulee myös matkustuskieltolaki juuri niille ihmisille. Syy miksi ministeriö pitää sijoittaa nimenomaan Taivalkoskelle on että koomikkokaverini Pekka Jalava on kertonut että se on hirvittävän kaukana ja siellä on köyhää. Ja koska paras politiikka on aina tervettä koplaamista ja kaverille palveluksia tekemistä (ja mä en tunne muita jotka on kaukaisesta köyhästä paikasta), niin toivomme että ministeriö luo talouskasvua ja hyvinvointia Pekan kotikonnuille. Vielä jos me saataisiin hallitukselle omat kotisivut... Vaikka www.hallitus.com. Me voitaisiin ihan hyvin olla commercial hallitus. We have no morals. Tärkeitä numeroita ja saldoja eilisestä: 4 - määrä keikkoja jotka mulle tarjottiin illan kuluessa
|