2005-05-07 - 11:36 p.m.
Säälittävä lauantai-ilta: epätoivoista tenttiinlukemista. Materiaalia on about ziljardi sivua ja aihe on niin pimee että pahaa tekee kutsua sitä tieteeksi. Ihmeellistä on kyllä että jotkut väittelevät ja saavat akateemisia arvonimiä ja virkoja sillä että ovat keksineet ja tutkineet knowledge managementia. Tiedettä? Höps. ”Tiedettä”, I say! Tentti jo maanantaiaamuna. Eli 34 tuntia aikaa vielä lukea. No sweat.
Huomenna on äitienpäivä. Mulla on maailman ihanin äiti. Mä teen äitienpäivälounaan (yes, I can cook!) mammalle ja mummolle. Callen piti olla apukokki, mutta se taitaa avustaa parhaiten pysymällä poissa keittiöstä.
Keskiviikkona oli HankBoobien vuosijuhla. HankBoobie on eminentti naisseurue (tyttöseurue; uusin jäsen on syntynyt vuonna – lo and behold! – 1984!), jonka jäsenillä on siis boobs ja munaa (Ei, ei mikään transsukerho). Uusien jäsenien tulikaste oli päivällä ennen vuosijuhlaa. Harjoittelijat joutuivat suunnistamaan eri vihjeiden avulla ympäri kaupunkia, tekemään ihmeellisiä juttuja ja juomaan viinaa. Ja niin me muutkin. Oltiin tosi kännissä ja oli mielettömän hauskaa. Ja laulettiin karaokea. Joka oli meidän mielestä tosi hauskaa, mutta mahdollisesti Satumaan muiden asiakkaiden mielestä vähemmän miellyttävää. Lotta-show’n biisilista oli A thousand miles (Victoria Carlton), Like a Virgin (Madonna) ja Baby One More Time (Britney, duuuhh!). Se oli kaunista. Ei vaan onnistunut se Madonnan ja Britneyn Music Awards-kikka missä ne veti kielarin.
Torstaina mun suurin ponnistus oli että laitoin housut jalkaan ja menin kioskille ostamaan aamiaista. Sitten vaatteet pois, aamiainen sänkyyn ja Will & Grace-maratoni. Sen jälkeen en sitten noussutkaan sängystä. Onko se oikeasti niin että jos ei heilaa Helluntaina niin sitten ei koko kesänä? Koska jos on, ni perhana. Selibaattikesä. Katolilaisten oma versio intiaanikesästä. Huh, onneks mä en sano tuollasta lavalla.
Perjantaina kuvattiin taas dokkaria. Toivottavasti siitä ei tule tylsä. Vaikuttaa vaan että vois tulla. Siinä taitaa koko kuvamateriaali olla sellasta missä mä kävelen kadulla tai tuun ulos tai meen sisään ovista. Ja taustalla kuuluu salee jotain superboring ”no miksi sä rupesit tekemään stand up-komiikkaa?”.
Se on muuten kummallista miten toikin on kysymys joka mulle on esitetty biljardi kertaa, mutta ei sitä ollenkaan samalla tavalla tiukata muilta ammateilta. ”Miten sä keksit ruveta lääkäriksi?”. ”Mikä sut sai alottamaan kaupan kassana?”
Mutta ei se haittaa. Ei saa ärsyyntyä ihmisille siksi että ne ovat uteliaita. Eivät ne tiedä toisistaan. Eivät ne tiedä että neljä muutakin ihmistä on tunnin sisään kysynyt sulta samat jutut:
”Ai sä oot koomikko? Mun ammatti on myös vähän niin kuin koomikko”
”hei, tätä juttua sä voisit käyttää: [instert paska läppä of your choice here]”
”Miten sä keksit ruveta stand up-koomikoksi?”
Ja tietenkin kaikkien koomikoiden suosikki:
”Sano jotain hauskaa, kerro vitsi”
Ja puolitutut eivät ole yhtään parempia. Sen jälkeen kun rupesin tekemään stand upia, niin yht’äkkiä tosi moni (ja nämä ovat predominently miehiä jostain syystä) aloittaa keskustelun mun kanssa joka kerta kun me tavataan: Pukkaako keikkaa? Onko uusia juttuja?
No, joo ja joo. Heippa.
Ja kaikkiin noihin kysymyksiin mulla on AINA sama vastaus ja sama tyhmä tekohymy. Pahastuisivatkohan ihmiset jos niille vaan heti jakais A4:n jossa kaikki mun stand up-kuulumiset ja historia on kirjattuna kronologisessa järjestyksessä?
Mä aion ruveta keksimään uusia vastauksia. Joka kerta eri juttu.
Miten keksit ruveta tekemään stand up-komiikkaa?
Mä olin mielisairaalassa ja ne kehotti hankkimaan kulttuuriharrastuksen
Mä hävisin vedon
Mä alotin kerran kännissä, enkä oo ollut selvinpäin sit vuoden 2003
Mä halusin esiintyä, ja juontaminen oli liian vaikeeta
Mä olin liian kaunis missiksi
Mun sukupuolenvaihdoksen jälkeen mä tarvitsin muuta mietittävää
Mä kuulen ääniä jotka käskee mua
