|
2005-06-09 - 10:34 a.m. Uuuuh! Kaverit antaa spakaa kun en ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan! Ja on mullakin huono omatunto, tietysti. Hurja putki tuli viime viikolla. Torstaina esittelimme hienoa pääkaupunkiamme Annen amerikkalaisystäville. Jehan, John ja Dan olivat ensimmäistä kertaa suomessa, joten päätimme näyttää aitoa suomalaista kulttuuria. Ensin tehtiin pakollinen kaupunkikierros, puoli kierrosta kolmosen ratikalla. Siitä veimme pojat Kallion Kulmaan ja johonkin toiseen spurgulaan Kalliossa. Siitä matka jatkui syömään Zetoriin, josta luonnollisesti mentiin laulamaan karaokea Satumaahan, ja siitä vielä The Clubille. Ja totta kai oli uhottava että suomalaisten viinapää on salee maailman paras, ja kuka vaan suomalainen nainen saa juotua amerikkalaisen miehen pöydän alle. Huh. En mä enää tiedä kuka oli pöydän alla ja kuka missäkin. Sylissä ne ainakin jossain vaiheessa oli. Pojat nimittäin päättivät pitää lap-dance kilpailun Satumaassa (kuten tietysti on tapana). Se oli hienoa. Muistaakseni. John ja Dan (molemmat lähes naimisissa) vaativat että kaikki todisteaineisto hävitettiin, joten future generations will never know. Perjantaina tapasin töiden jälkeen Jupen ja Tatun. Käytiin läpi pilottia. Tatu on mun gayer-than-gay side-kick. Tatu on ihana, aivan loistava. Harvoin on niin välittömästi klikannut jonkun ihmisen kanssa kuin mulla Tatun kanssa. Vedettiin sitten hullut kännit perjantaina, tietenkin. Hullu Kukko --> uusi baari Eerikinkadulla --> Corona --> Vinyyli --> Keskuskadun Public Corner --> Teatteri --> DTM. Ja sitten kotiin. Hitaasti ja hoiperrellen. Lauantaina oli kahdet ylioppilasjuhlat, Callen joukkuekaverin Paten ja Kuismojen Mika-Tapanin. Hauskaa oli molemmissa vaikkemme kauhean kauan ehtinyt kummassakaan olla. Sen jälkeen laitoimme Callen johonkin Kaivon pihalta lähtevään yhteistaksiin Loviisaan johon se lähti bileisiin, ja mä menin Tarun luokse illalliselle. Taru oli laittanut aivan ihanaa ruokaa (vaikka nirppis-Laura ei kauheen hyvin syönytkään) ja sitten taas juotiin viinaa (are you starting to see a pattern here?). Ja taas oli hauskaa. Mentiin siitä yksiin bileisiin Töölöön ja sieltä takasin Tarulle drinksuille ja sieltä Vinyyliin ja Hesarille. Tarun luona oli vähän niin kuin olisi ollut safarilla, koska sen kilpikonna puraisi mua sormeen ja nyt mulla on kilpparivamma. Voi tietysti olla että se on ihan mun oma syy (muistaakseni meitä oli kolme jotka sanoivat: ei voi sattuu kauheesti, tässä, pure tähän (ojentaa sormea). Ai! Perkele! Sattu!). Ja sitten se vamma piti desifioida. Minä ja Aki-ystäväni päättelimme ettei siinä pullossa oikein lue TARPEEKSI tarkasti pitääkö aine ottaa ulkoisesti vai sisäisesti, niin otettiin kumpaakin. Akista voisi tulla lääkäri, se oli tosi professional. Sunnuntaina mamma heräsi varmaan kuudelta aamulla lukemaan Hesaria. Sunnuntailiitteessä oli iso artikkeli minusta. Se oli aivan loistavasti kirjoitettu, ja tosi tosi mukava. Oon ihan liekeissäni, tosi kivaa kun sai tuollasen mahdollisuuden. Saska Snellman on maailman paras toimittaja :o)
|