2005-07-05 - 4:19 p.m.
Puute ja riisto saattaa synnyttää vihamielisyyttä, epätasapainoisuutta ja rikollisuutta. Yritä itse kuvitella miten reagoisit jos itse koko olemisellesi jokin elintärkeä yhtäkkiä riistettäisiin sinulta.
Kuvittele, toisin sanoen, maailma ilman Harry Potteria.
Mua hirvittää nyt jo että kahden kirjan kuluttua Harry will exist no more. Harryn vuodet noitakoulussa ovat seitsemän jälkeen loppu, ja sitä myötä myös kirjojen tulo. Muutaman viikon kuluttua tulee Potter numero 6 kauppoihin, klo 7 lauantaiaamuna. Ja sinne seisoskelemaan pienten tyttöjen kanssa menen varmaan minä, järkevä, fiksu aikuinen nainen. (Teiniraukat ovat sangen liikuttavia kun seisoskelevat siellä Hogwartsin koulupuvuissa ja noituvat toisiaan muovisilla taikasauvoilla. Niin syvälle (mielisairauteen) en ole minä vielä vajonnut.) Nämä (todellisuudesta vieraantuneet) teinit ovat usein jonottaneet siellä monta tuntia, jotkut jopa yöpyneet. Mietin kyllä että toisaalta kai sitä voisi mennä vaikka suoraan Teatterista pilkun jälkeen Akateemisen eteen.
Ikinä en koskaan elämässäni ja koko universumissa olisi uskonut että tykkäisin jostain Harry Potterista. Kaikki fantasiakirjallisuus menee mulla aivan yli hilseen ja kuuluu mun käsityksen mukaan lähinnä roolipelaajien ja muiden yhteiskuntaan sopeutumattomien hylkiöiden lukemistoon. Taru sormusten herrasta kirjat eivät napanneet pienimmissäkään määrin, enkä niitä outoja elokuviakaan saanut koskaan katsottua. (Note to movie studio: tehkää elokuvia jotka kestää alle kahdeksan tuntia, saatana.) (Naiset synnyttää lyhyemmissä ajoissa kuin mitä se elokuva kestää.)
Kerran liippasi läheltä. Olin lykännyt ja lykännyt yhden kaverin tapaamista, ja sovittiin lopulta että mennään leffaan. (Olin lykännyt treffejä siksi että se ihminen on aika rasittava ja ajattelin että elokuvissa sen kanssa ei tarvitse puhua). Huonon omatunnon aiheuttamassa hetkellisessä mielenharhassa sanoin "no päätä sä mitä mennään katsomaan". "No hei" se vastasi, "mennäänkö katsomaan Taru sormusten herrasta? Sen mä oon halunnut nähdä". Ja vaikka miten järki huutaa "ABORT, ABORT, CODE RED, LEAVE THE PREMISES" niin jostain syystä mun suusta pääsi sanat: "Joo, sehän kuulostaa mukavalta".
Joo, yhtä mukavalta kuin revennyt, vertavuotava tyrä ja juurihoito ilman puudusta. Yhtäaikaisesti.
Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu koska kyseiseen elokuvaan ei enää saanut hyviä paikkoja ja niin me mentiin katsomaan jotain muuta. Huh.
Mutta siis takaisin asiaan: Ikinä ei olisi uskonut että minusta tulee Harry Potter-fani. Mutta niinhän ne sanoo: kukaan ei ole yhtä fanaattinen kuin käännynnäinen. Mutta for the record: käännynnäisyys koskee vain Potteria. Ei mitään muuta sillä sairaalla lohikäärme/taikasormus/maahinen/peikko akselilla.
Mikä siis on tarinan opetus? Never say never. (Paitsi jos joku niistä Taru Sormusten Herrasta-friikeistä pyytää sua treffeille. Silloin voi ihan vapaasti viljellä never-sanaa. Todellakin.)
